Aloitettiin ensimmäinen kokonainen päivä (tytöt oli tullut edellisenä päivänä jo aikasemmalla lennolla kun minä, niin ne oli ehtinyt vähän kiertelemään jo) ihailemalla maisemia itseoikeutetusti Empire State Buildingista. Maksoi hunajaa mut oli sen arvoista! On New York yläilmoista kyllä ihan oma lukunsa. Pienen shoppailukierroksen ja hotellisiestan jälkeen käveltiin Central Stationin kautta Times Squarelle ja käytiin syömässä taas Fridaysissa, ah ne ribsit on vaan niin sairaan hyviä *-* Käytiin vielä toisenkin kerran siellä ku tyttöjenkin oli pakko kokeilla myös mun hehkuttamia ribsejä :D Madridissakin se paikka on nyt tullut testattua, mutta ei kyllä yltänyt aidon Jenkeissä syödyn ruoan tasolle. Syömisen jälkeen istuskeltiin Times Squarella portailla aika pitkään kattelen ihmisiä ja ihmisvilinää ja nauraen tyypille, joka pyöri siellä portailla, huusi välillä "group selfie" ja kävi ottamassa ihmisten kanssa kuvia, aika hauska oli kyl.
"Serena-portaat" ! |
Päätettiin ilta ihailemalla aikas upeaa kaupunkimaisemaa meidän hotellin (joka oli aivan huippu ja ah nam mikä aamupala) kattoterassilta. Kuvat ei tee oikeutta, mutta vähän nyt näkyy kuitenkin.
Seuraavana päivänä otettiin tavoitteeksi Central Parkissa nopea kierros, METin portaat (ihan vain Gossip Girlin takia) ja myös vähän Upper East Sidea. Oli muuten aikasmoinen helle koko ton ajan, niin ihan kävi kyllä todellakin urheilusta tuntien kävely, pelkkä Manhattankin on kyllä aivan käsittämättömän kokoinen, tuntuu et samoin kuin Miamissa myöskään Nykissä USA ei ilmeisesti vaan noudata samoja mittakaavoja kuin Eurooppa, tai siis kaikki on niin mielettömän suurta ja välimatkat pitkiä. Raskasta tällei Euroopan kaupunkeihin tottuneelle, joissa useimmiten ydinkeskusta ja tärkeimmät nähtävyydet on edes jollain tasolla kävelymatkan päässä.
Jannika ja Anette lähti tutkimaan Harlemia ja mä aattelin mennä vielä hetkeksi pyörimään Central Parkiin ja kävellä vielä vähän lisää myös Upper East Sidella, jos löytäisin jotain GG-juttuja. Näin mun mielestä ihan niiden koulun näköisen paikan, tai siis se etupiha näytti just siltä, miltä joissain jaksoissa. Saattaa myös olla, että keksin koko jutun (eikä Jannun mielestä se näyttänyt ollenkaan siltä koululta) mut päätinpä sen ja muutaman muunkin tutun näköisen talon kohdalla, että ainakin mulle ne sai luvan olla niitä oikeita paikkoja :D
Tosiaan hullu oli helle ja meinas tulla noutaja hakemaan ku kävelin ympäri keskuspuistoa ittekseni ja etsin ruokaa samalla. Miten voi olla mahollista ettei niitä ruokakojuja ikinä ole juuri silloin kun niitä etsit? No lopulta löysin vesipisteen sentään ja puiston ulkopuolelta aivan ihanaa juustokakkua, joten elämä alkoi hymyillä vähän enemmän. Bussilla raahauduin lopulta hotellille ja oltiin kaikki pitkän päivän takia kyllä niin poikki, ettei haluttu edes poistua hotellihuoneesta muuten kun syömään. Illalla saatiin myös oikein kunnon kaatosade ja myräkkä ja siinä meillä olikin "leffaa" poikineen kun katottiin hotellin ikkunasta todella vaikuttavaa salamointia. Ne osui aina samaan, korkeimpaan taloon, joka siis varmaan tarkoituksella toimi ukkosenjohdattimena. Mutta oli aikasmoinen näytös!
Pakollinen kuva mun "vapauskoruista" |
Seuraavana päivänä kierreltiin Sohossa vähän kauppoja ja me Jannikan kaa suunnattiin siitä Brooklynin sillalle ja Brooklynin puolelle. Anette vanhana New Yorkin kävijänä keskittyi sen aikaa oleelliseen, eli shoppailuun ;D Seikkailtiin China Townin kautta sillalle. Oli kyllä aika käsittämätön se China Town ja sitä edeltänyt Little Italy, sillä ne ihan tosissaan vaihtu jo yhden kadun ylittäessä aivan erilaisiksi ja varsin kokonaisvaltaisiksi, China Townissa tosiaan aivan kaikki oli myös kiinaksi kadunkylteistä alkaen ja tuntu että näky vaan kiinalaisia(/aasialaisia yleisesti?) ihmisiäkin.
Brooklynin silta oli kyllä sekin (yllättäen) jäätävän kokoinen. Siinä kuumuudessa meinas loppua usko jossain puolen välin kohdalla mutta kyllä me ittemme selvitettiin ulos Manhattanilta kunnialla. Ei mitenkään ihan älyttömästi kierrelty Brooklynissa tai ei menty kovin "syvälle", mutta mä en kyllä noin pintaraapaisulta saanut siitä irti sitä mitä leffoista ja sarjoista välittyy. Mutta tosiaan, ehkä se oli liian pintaraapaisu. Löydettiin kyllä todella halvat pitsapalat aivan ihanasta pienestä paikallisesta pikaruokakojusta, se olikin yks ruoka mitä piti ehdottomasti syödä.
*-* |
Noniin oliskohan tässä nyt vihdoin sitten nää reissujutut, eihän tässä mennyt kun puoli vuotta :D Seuraavaksi on suunnitelmissa ainakin yksi teksti Madridista, kolme kuukautta on mennyt aivan järjetöntä vauhtia ja alle kahen viikon päästä oon jo Suomessa, hämmentävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti